AY-liike ajamassa paperiteollisuutta pois Suomesta

Metsäteollisuusyhtiö UPM:n tehtailla aloitettiin alkuvuodesta Paperiliiton toimesta lakko. UPM:llä on menossa TES-neuvottelut, joissa yhtiön lähtökohtana on saada erilaiset työehtosopimukset eri metsäteollisuuden aloille, koska se on tehtaiden tulevaisuuden kannalta välttämätöntä. Kaikki metsäteollisuuden toimialat, esimerkiksi paperinvalmistus kun ei ole yhtä kannattavaa kuin esimerkiksi biopolttoaineiden tai kartongin valmistus. Näin ollen nämä neuvottelut ovat erittäin loogisia ja niiden tavoitteena on pyrkiä pitämään muun muassa kotimaiset paperitehtaat jatkossakin käynnissä.

Valitettavasti AY-mafialle tämä ei käynyt, vaan lakkoilu aloitettiin alkuvuodesta, ja se jatkuu nyt myös AKT:n tukemana. Valitettavasti lakkoilu aloitettiin ennen TES-neuvottelujen varsinaista alkua, joten lakkoilu vain hidastaa neuvottelujen aikataulua ja vahingoittaa UPM:n lisäksi tavallisia työntekijöitä, jotka joutuvat olemaan lakon aikana palkatta kotona.

On sanomattakin selvää, että lakkoilu ei ainakaan paranna kannattavuuden kanssa kärvistelevien paperitehtaiden tilannetta. Kuten yllä olevasta UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen twiitistä voi havaita, on olemassa todellinen uhka että paperikoneita tai tehtaita joudutaan ajamaan alas.

Toivottavasti tämä saa AY-mafian ja tavalliset paperimiehet ajattelemaan asiaa vielä uudelleen. Kumpi on parempi, joidenkin eurosenttien korotus tuntipalkkaan parin vuoden ajaksi vai ylipäätään työpaikka pidemmäksi aikaa, joskin pienemmällä palkalla?

Itse valitsisin työpaikan ja vakaamman tulevaisuuden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *